Matkakertomus Lushanilta

Ensimmäinen Kiinan sisäinen matka on nyt takana päin. Lushanin kauniissa maisemissa sain pitkästä aikaa kokea kunnolla raitista ilmaa ja luonnon läheisyyttä! Sainkin matkalta varmaan raitisilmamyrkytyksen, sillä sairastan nyt flunssaa. Eivätköhän Shanghain saasteet pian hoida keuhkoni taas kuntoon...  

Matkasta jäi paljon muistoja ja kokemuksia myös siksi, että reissuporukka koostui noin sadasta kansainvälisestä opiskelijasta. Tapasin ihmisiä Laosista, Kazakhstanista, Iranista, Sudanista, Meksikosta ja monesta muusta maasta. Toki iso osa porukasta oli parikymppisiä, mutta enpä suinkaan ollut joukon vanhin. Donghua yliopistoon näet tulee myös jatko-opiskelijoita valmistelemaan väitöskirjojaan. Mukaan mahtui monenlaista menijää! 

Reissu oli ns. perinteinen kiinalainen outing. Olin kuullut ennakkoon tarinoita eräästä työpaikan outing-reissusta, joten olin pakannut mukaan lehmän hermot. Ihan hyvä niin, sillä matkanteko sadan henkilön voimin otti välillä aikaa. Reissulla meillä oli täysihoito ja taso oli ihan ok, mutta ei mikään erityisen mukava. Oikealla asenteella pärjäsi hyvin. Luettelen tässä tekstissä erinäiset ongelmatkin, mutta kaikesta huolimatta olen reissuun erittäin tyytyväinen!.

Kaksitoista tuntia kestänyt menomatka Lushaniin sujui kiinalaisen junan keskiluokassa, jossa meillä  oli kerrossängyt kolmessa kerroksessa, mutta ei hyttejä. Vessa oli tavallista kyykkymallia ja peseytymiseen oli varattu lisätilaa. Nukkuminen ei osaltani oikein onnistunut, koska nuoriso-osasto käynnisti juhlimisen ja unohdin korvatulpat. Lisäksi peti oli kiinalaiseen tyyliin kova kuin kivi, mikä tuntui pahalta, sillä petauspatjan ostamisen jälkeen olen taas tottunut pehmeään sänkyyn. Saimme junamatkalle evästarpeet ilta- ja aamupalaa varten, joukossa mm.  vakuumipakattu kanankoipi ja vakuumipakattu musta kananmuna.

Lushanissa jouduimme vielä ajelemaan bussilla perille, majoituksemme oli vuorella sijaitsevassa pikkukylässä. Jätimme kamppeet hotelliin ja lähdimme kohti ensimmäistä nähtävyyttä, kaunista näköalapaikkaa. Täällä kulutin jo osan voimistani kiipeilyyn, mutta enpä tiennyt mitä seurasi lounaan jälkeen. Matka vesiputousta katsomaan oli tajuttoman portaikon päässä. En ole kuunaan sellaista nähnyt tai tehnyt, mutta tulipahan sitten pisteltyä vähän portaita... laskuissa menin sekaisin, mutta kuulemma 1400 porrasta oli koko matkalla. Ensin alas ja sitten ylös. Vieläkin muuten koskee jalkoihin. 

En saanut kuviin vangittua putouksen kauneutta.

Kyllä se vesiputous aivan komea oli, mutta jotenkin tuntuu, että portaat jättivät mieleeni pysyvämmän muistijäljen. Oli muuten mukavaa, kun ylöspäin noustessa vastaantulijat kannustivat kaikkia sanoen kiinaksi "Taistellen!". Reitin varrella oli kantotuolien tarjoajia, matka ylös olisi kuulemma maksanut 200 RMB (25 e). Olisihan siihen ollut varaa, mutta olisin hävennyt silmät päästäni, jos olisin yksinäni siihen turvautunut. Täkäläiset suomalaiset naapurini olisivat varmaan nousseet raput kepeästi kuin vuorikauriit, sillä he ovat alkaneet harrastaa täällä 63-kerroksessa talossa porraskävelyä. How crazy is that! :)

Unettoman yön ja porraspäivän jälkeen odotin vain suihkua ja sänkyä. Yhteinen illallinen oli kuudelta ja lämmintä vettä sai vain klo 18-22 välillä, joten jouduin menemään hikisenä syömään. Ruuan ja suihkun jälkeen vietin illan erittäin kylmässä huoneessa kaikki vaatteet päällä, kahden peiton alla. Jälkeenpäin kuulin, että lämmityksen olisi saanut huoneeseen 30 RMB:llä (4 eurolla). Huonetoverini jaksoi olla menossa vähän myöhempään, mikä oli ongelmallista molempina iltoina. Jostain syystä saimme nimittäin vain yhden avainkortin, jota kuitenkin tarvittiin sähkön toimimiseen. Pidin itse kortin, jotta sain pidettyä valoja päällä illan, mutta jouduin heräämään ja avaamaan oven huonetoverin tullessa lietsusta. Puhelimenkin kanssa oli ongelmia, sillä meiltä molemmilta loppui prepaid-liittymien saldo reissussa, koska emme tienneet, että "kaukopuhelut" Shanghaihin ovat liki yhtä kalliita kuin ulkomaisiin numeroihin. 

Toisena Lushanin päivänä teimme vielä luontopolun vuorella. Polulla oli jonkinverran portaita, mutta se ei ollut likimainkaan yhtä raskas kuin edellisen päivän kapuaminen. Jälleen sai ihailla hienoja maisemia. Kävimme myös Villa Meilussa, joka on toiminut muun muassa Mao Zedongin kesäpaikkana. Iltapäivällä jätimme Lushanin taaksemme ja siirryimme bussilla Nanchangiin, läänin pääkaupunkiin. Olin bussimatkalla saamaton, enkä tehnyt sopimuksia vapaaillan viettämiseksi kenenkään kanssa. Huonetoverini teki selväksi olevansa menossa omien kavereidensa kanssa viettämään iltaa, enkä halunnut väkisin änkeä porukkaan. Olin aikeissa lähteä yksin kaupunkia tutkimaan, mutta sainkin  mukaani uuden iranilaisen ystäväni Yamin. Hänen kanssaan kävin myös illallisella tavallisessa kiinalaisessa ruokapaikassa, jossa kanariisiannokseni hinta oli 13 RMB (1,5 euroa). Ruoka oli hyvää ja nälkä lähti, vatsaongelmiakaan ei seurannut. Jatkossa rohkaistun ja menen lähikulmieni kiinalaisiin ruokapaikkoihin syömään. Jos se ruoka kelpaa täkäläisille, niin se saa kelvata minullekin. Ehkä opin siellä jokusen sanan kiinaakin. 

Viimeinenä matkapäivänä tutustuimme Nanchangin tunnetuimpaan nähtävyyteen, kuvaukselliseen Tengwang Pavilioniin. Enpä enää jaksanut kivuta rakennuksen ylemmille tasoille, vaan tyydyin lähinnä kuvaamaan kaunista rakennusta ulkoapäin. Nähtävyyksien ja lounaan jälkeen oli vuorossa kotiinpaluu. Kansallisen loman vuoksi juna-asema oli tupaten täynnä ja osa porukasta joutui odottamaan junaan pääsyä seisaaltaan toista tuntia. Juna oli onneksi varsin mukava, istumapaikoillamme oli runsaasti jalkatilaa. Seitsemän tunnin matkan jälkeen saavuimme vihdoin ryytyneinä Shanghaihin. 

Tengwang Pavilion

Yhteenvetona voisin sanoa, että paljon jäi matkasta käteen, mutta onneksi on lomaviikko vielä aikaa toipua reissun rasituksista. Olin varustautunut matkalle Sofi Oksasen uusimmalla kirjalla siltä varalta, että en saa oltua sosiaalinen. En ehkä kaikkein aktiivisin sillä rintamalla ollutkaan, mutta silti tutustuin moneen ihmiseen. Olin todella avoimella mielellä liikkeellä ja muun muassa nautin yhden illallisen muslimien joukossa. Kaikenkaikkiaan yhteishenki matkaporukalla oli mielestäni hieno, todella iloitsin siitä, mitä kansainvälisyys parhaimmillaan voi olla.