maanantai 1. huhtikuuta 2013

Shangai Cherry Blossom

Näin sitä käännyttiin jo huhtikuun puolelle ja kesäaikaan. Nyt aikaero on enää viisi tuntia Suomen ja Shanghain välillä, sillä täällä ei kelloja ruukata siirrellä. Pääsiäinen Shanghaissa ei muistuttanut millään tavoin suomalaisia pääsiäisperinteitä, mutta muuten meillä oli oikein mukavaa ja keväistä. Kävimme nimittäin rentoutumassa muutaman tuhannen kiinalaisen kanssa kirsikkapuistossa. 


Japanilainen luokkatoverini oli huomannut uutisen Shanghain Gucun Parkissa olevasta kirsikankukkafestivaalista ja vinkkasi minua asiasta. Kukinta-aika on parhaimmillaan ja meillä on vieraita kylässä, joten pääsiäissunnuntain puistoretki oli kuin meille tehty. Sama oli mielessä monella muullakin, joten kirsikankukkien lisäksi näimme autenttista kiinalaista piknik-perinnettä. Monilla oli viritetty teltta nurmikolle päivän ajaksi ja alkoholia lukuunottamatta meno muistutti Kaivarin vappua. Pahin ryysis oli pois lähtiessä, kun metroon menijöiden lukumäärää rajoitettiin ja odotimme tungoksessa omaa matkustusvuoroamme. Voi sitä tunkemisen määrää, kun tyhjä metro saapui ja ihmiset halusivat istumaan.



Rentouttava luontoretki!
Forest Greenbelt did not form loops, visitors read the signs, and backtrack. Please understand!

Muutakin kertomisen arvoista on: jogurttikone on mullistanut arkeni. Monet tavalliset ruoka-aineet ovat täällä kalliita, ja olen kaivannut tosi paljon maitorahkaa, luonnonjugurttia ja sen sellaista. No, luonnonjugurtin probleema on nyt ratkennut ostettuani 79 rmb:llä (10 euroa) jugurttikoneen. Olisinpa vain tiennyt tästäkin aiemmin, mutta onneksi edes nyt! 
Kone toimii helposti; siihen tarvitaan vain pari lusikallista jugurttia juureksi ja litra maitoa, sekä ihan vähän vettä muodostamaan vesihaude jugurttiastian ympärille. Illalla muhimaan laitettu jugurtti on valmista seuraavana aamuna. Nami!

Naaman nenä loistaa punaisena, kun kone on päällä.

5 kommenttia:

  1. hehah, mainio värkki tuo jugurttikone!

    VastaaPoista
  2. Jee, jogurttia siis tiedossa mullekin! :)

    VastaaPoista
  3. Moips. Päivitin blogilistaani ja laitoin blogisi sinne. Toivottavasti on ok :)
    Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, on tietysti ok! Vaikka en kauhean usein oo päivittänytkään...

      Poista
  4. Heippa! Olen muuttamassa kuukauden päästä Shanghaihin ja ajattelin kysellä että olisiko sinulla ollut jotain sisäpiirin vinkkejä siitä että missä kannattaa käydä, mitä tehdä, mitä ei, mitä kautta voisi saada asunnon, kaikkea mahdollista mitä tulee mieleen. Matka jännittää aika paljon, joten kaikki tiedonjyväset paikalla olleelta ovat kullan arvoisia. Olen lueskellut viime aikoina aika paljon Shanghai-aiheisia blogeja, ja saanut niistä pieniä vinkkejä ja yleistä lähdön odotuksen tunnelmaa. Kiitos sinullekin siitä :) Toivottavasti ehdit vastailla. Sähköpostiinkin saa laittaa suoraan maijaemilia.pehkonen(at)gmail.com. Kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista