tiistai 27. marraskuuta 2012

Retkellä vanhassa vesikaupungissa ja pyöräkaupoilla

 

Merin ja Murun vieraillessa vietimme yhden päivän Zhujiajiaossa, joka on Shanghain kupeessa oleva vanha vesikaupunki. Vesikaupunki nimitys tulee siitä, että paikassa on paljon kanavia, joita pitkin soudella. Useimmat vesikaupungit taitavat olla nykyisin melkoisia turistirysiä, niin tämäkin. Siitä huolimatta maisemat paikassa olivat kauniita, jos kohta vähän erilaisia kuin Italian Venetsiassa.




Turisteille myydään kaikenlaista krääsää ja itsekään en paikasta lähtenyt ostoksia tekemättä. Melkein heti ostin tauluksi kauniin lintukuvan 100 rmb:llä (13 euroa) ja myöhemmin samankokoisen (50 x 50 cm) kuvan vain puolella tuosta hinnasta. Olisi pitänyt arvata, että hinnat lähtevät putoamaan, kun sukeltaa vähän pitemmälle kaupungin kujille. Pitemmällä oli muutenkin rauhallisempaa ja miellyttävämpää. Sade tosin saattoi ajaa turisteja aikaisemmin pois. 


Liikkeen myyjä maalasi perinteisiä kiinalaisia kuvia. Suurin osa liikkeen tarjonnasta oli varmastikin painokuvia ja tämä asetelma ehkä vain houkuttelemassa turisteja. Mutta ihan nättejä kuvia olivat joka tapauksessa.

Nuori mies taiteilee sulasta sokerista erilaisia taideteoksia.

Tytöt retkellä :)

Kävimme lopuksi nopeasti hienossa puutarhassa, paikkaan olisi kannattanut varata vähän enemmän aikaa. Puutarhaan mennessä meille muuten selvisi, että Shanghain Tour bus centeristä ostamallamme bussilipulla olisi varmaan päässyt muihinkin Zhujiajiaon nähtävyyksiin. Puutarhan lippukojulla tulin näet katsoneeksi bussilippua ja jotenkin tajusin kokeilla näyttää sitä lipunmyyntitiskillä. Myyjä vain teki reiän lippuun. Kun olisi ollut vähän tarkempi, olisi huomannut lipusta siinä olevat rei'itettävät kohdat, jotka oli tarkoitettu eri nähtävyyksien kiertelyyn. Näin sitä oppii....



Isoveljeni on paraikaa Shanghaissa vierailemassa, ehkä käymme hänen kanssaan vielä Qibaon vesikaupungissa. Eilen kävimme hänen kanssaan polkupyöräkaupoilla. Pyöräkauppa löytyi netistä, eikä sinne olisi kyllä vahingossa eksynytkään. Kauppa oli pimeähkössä kellarissa, mutta kyllä siellä pari huoneellista polkupyöriä oli. Myyjämies oli mainion näköinen askaroidessaan tupakka huulessa. Kaupat tehtiin kiinan, elekielen ja puhelintulkin avulla, ja lopuksi onnistuin vielä kuljetusautonkin tilaamisessa. 


Shanghaissa on käteviä kuljetustakseja, joihin mahtuu takaosaan vaikka kuinka paljon tavaraa. Kyseessä on pakettiauton tyylinen auto, jossa on taksamittari. Lähtötaksa on 25 rmb (kolmisen euroa), kun se tavallisessa taksissa on 14 rmb. Kyytiin tosin mahtuu vain yksi ihminen, tällä kertaa minä menin ja veljeni palasi metrolla. Kuskin kanssa yritin sönköttää kiinaa, mutta hän kyllä osasi myös muutaman sanan englantia. Kuskikin poltti tupakkaa ja kertoi reteästi, että kiinalaiset myös juovat paljon viinaa. En kyllä ole aivan varma, miten paljon kiinalaiset oikeastaan juovat, kun minulla on se käsitys, etteivät he paljoa kestä tullakseen humalaan. Noh, en kuitenkaan alkanut vastineeksi rehentelemään suomalaisten liiallisella alkoholin käytöllä. 

Polkupyörän ostoreissu oli mielenkiintoinen, mutta lopputulos vähän ontuu. Pyörä tuntui toimivan kaupalla, mutta tällä hetkellä se ei toimi. Katsotaan nyt, tuleeko siitä vielä peliä.
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Vietnamin reissukertomus

Olin maanantaista perjantaihin ystäväni Murun kanssa matkalla Vietnamissa. Minulla oli oiva tilaisuus vierailla Vietnamissa nyt, sillä Muru on alun alkaen vietnamilainen ja puhuu maan kieltä. Lensimme Guanzhoun kautta Vietnamin pääkaupunkiin, Hanoihin. Majoituimme hotelli Intercontinentalissa, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Hanoin keskustasta, Westlake-järven rannalla. Hotelli oli luksustasoa ja sijainti osoittautui hyväksi, sillä Hanoin vilkkaan liikenteen melu olisi voinut viedä yöunet. 

Käytimme aluksi kokonaisen päivän kaupunkiin tutustumiseen ja ympäriinsä haahuiluun. Hanoin vanha kaupunginosa, Hoan Kiem, oli täynnä kapeita katuja ja pieniä liikkeitä vieri vieressä. Kahviloita ja katukeittiöitä oli tiheässä. Toisaalta en huomannut suurta eroa miljöössä Hoan Kiemin ulkopuolellakaan; kaikkialla oli paljon ihmisiä, värejä ja elämää. Ensimmäisenä päivänä hurjalta vaikuttava mopoliikenne vei huomioni niin, etten juuri pystynyt keskittymään muuhun. Jatkuva tööttäily ja varominen tuntui väsyttävältä, vaikka kävimmekin virkistäytymässä hyvien ruokien ja juomien äärellä. Mopojen määrä oli paljon hurjempi kuin Shanghaissa. Hanoissa ei ole metroa, ja mopo lienee kätevin vaihtoehto muutaman miljoonan ihmisen liikkumiseen. 


Samaan mopoon mahtuu viisikin! Melkein kaikilla aikuisilla oli kypärät, lapsilla ei.


Yritin kuvata liikennettä, mutta se ei mahtunut kuviini! 


Toisena päivänä olin yllättäen jo sopeutunut liikenteeseen, eikä puikkelehtimista tarvinnut enää miettiä. Kävimme monissa nähtävyyksissä: eri temppeleissä (vietnamilaiset kutsuvat temppeliä pagodaksi), Ho Chi Minhin muistomerkillä, kasvitieteellisessä puutarhassa, armeijamuseossa ja vesinukketeatterissa. Ho Chi Minhin museo oli valitettavasti kiinni. Vesinukketeatteri on paikallinen erikoisuus, joka kuulemma on vieraillut monessa paikassa esiintymässä. Esitys kesti noin 45 minuuttia ja kertoi Vietnamista musiikin, kertojan ja vesialtaassa tapahtuvan nukketeatterin avulla. Esityksessä parasta oli hieno musiikki. Tuonakin päivänä nautimme hyviä ruokia ja juomia. Erityisiä herkkuja Vietnamissa ovat mm. maan tuottama kahvi, jota ostin myös kotiin, sekä erilaiset hedelmäsmoothiet. 



-------------------------
Kuvassa vasemmalla tippumassa vietnamilainen jääkahvi. Pohjalla on kondensoitua, makeutettua maitoa. Oikeasti maito vetäytyy lasin reunoille, eikä sitä ole noin paksulti. Oikealla maitokahvi, joka oli hyvin makea. Jääkahvi oli erinomaista!
            ----------------------------------------


Yhden päivän käytimme retkeilyyn. Olimme alunperin miettineet retkeä kauniiksi mainostettuun Halong Bayhin, mutta sinne olisi kestänyt 3,5 tuntia suuntaansa bussilla. Menimme sitten Hoa Lu ja Tam Coc -kohteisiin, jotka sijaitsevat vähän lähempänä. Retkeen kuului vierailu kahdessa temppelissä, veneily soutuveneellä kallioluolien lävitse ja pyöräilyä. 


Sitkeä banaanimyyjämummo. Muru osti tertun!
Retken kohokohdaksi tarkoitettua veneilyretkeä varjosti odottamaton kokemus päällekäyvistä paikallisista ihmisistä: osa paikallisista halusi pakottaa turisteja ostamaan krääsää tai heistä otettuja valokuvia. Veneemme soutaja oli vaitonainen ja työteliään oloinen, mutta kesken souturetken veneeseemme tuli toisesta veneestä soutukaveriksi nainen, joka osoittautui vaivalloiseksi. Aluksi hän jutusteli mukavia, kehui kauniiksi jne. Kääntöpaikalla ääni muuttui kellossa. 

Toisesta veneestä tarjottiin puoliväkisin mahdollisuutta ostaa virvoitusjuomaa soutajille, nainen äänekkäästi painostaen. Olin ällikällä lyöty. Myöhemmin nainen alkoi tyrkyttäen myydä veneessä krääsää ja lopussa aloitti hyvissä ajoin pyytämään tippiä itselleen. Kerjääminen ja painostaminen jätti ikävän muiston veneretkestä, jonne luulin meneväni ihailemaan kauniita maisemia. Lopussa sai vielä tehdä töitä päästäkseen valokuvien myyjästä eroon. Tuntui ahdistavalta olla veneessä painostettavana, kun paikalta ei päässyt poiskaan. Ei tunnu hyvältä antaa rahaa pakon uhalla. Tippiäkin olen tottunut ajattelemaan vapaaehtoisena bonuksena hyvästä palvelusta, enkä itse pyydettynä. Jos olisin tiennyt asian etukäteen, olisin ehkä osannut suhtautua asiaan paremmin, mutta nyt olin kieltämättä aika järkyttynyt. Asia jäi mieleen maisemia paremmin. 

Kokemus herätti ajatuksia. Kuulemma paikalliset ovat turismin avulla alkaneet nousta syvästä köyhyydestä ja pystyneet rakentamaan taloja. En vain ole koskaan ennen nähnyt tuollaista toimintaa. Kiinassa ja muuallakin kerjäläiset ovat yleensä melko hiljaa, mutta nämä ihmiset osoittivat selvästi halunsa saada rahaa. Mietin, voiko heitä siitä syyttää. Miltä kerjääminen ja jonkin artikkelin väkisin myyminen heistä tuntuu? He varmasti ajattelevat turistien olevan rikkaita, kun ovat tulleet ulkomailta retkelle ko. paikkaan. Mitä turistille vaikuttaa dollari tai pari, joka heille olisi tarpeellinen raha. 

En silti halua rohkaista tuollaista ahdistelua. Turisteja oli paikassa paljon, luulisi suositun veneretken ostamisen itsessään auttavan kyläläisiä. Mieluummin soisin veneretken hintaa nostettavan, kuin tyrkyttäjien pilaavan retken. Hintaa nostamalla paikalliset saisivat enemmän tuloja itselleen ja ehkä useampi suosittelisikin retkeä, mikäli saisi soudella rauhassa. 

Useimmat soutivat jaloillaan! Tämä veijari ottaa valokuvia turisteista, kuvia myydään veneilyn jälkeen maissa. Eräs soutaja kuitenkin souti jaloillaan ja neuloi käsillään! Multitasking or what?! 

Aika metkaa oli soutaa luolien läpi. Välillä piti kumartua, ettei pää kolahtanut kattoon.

Retken lopuksi teimme pienen pyöräajelun kylän ulkopuolella riisipeltomaisemissa, tämä oli kaikkein miellyttävin osuus. Maisemat olivat kauniita ja ilma leppeä. Vietnamilaiset ihmiset eivät kaikki tosiaankaan olleet väkisin tyrkyttäjiä, vaan hymyileväisiä ja ystävällisiä. Maassa selviää oikein halvalla. Tosin hintoja nostetaan turistille, kuten Kiinassakin, joten tinkiminen on usein tarpeen. Monta asiaa jäi kertomatta ja kuvaa lataamatta, mutta tässä oli jotain maistiaisia....





Hanoissa useissa liikkeissä oli lattiatasossa alttari jollekin jumalalle. Yleisin uskonto on buddhalaisuus, jossa varmaankin on vietnamilaisia ominaispiirteitä.

torstai 8. marraskuuta 2012

Kavereita kylässä ja luokkakaverit kuvassa

Ryöstän pienen hetken päivittääkseni blogin pitkästä aikaa, vaikka meillä on täällä vieraita. Edeltävän viikon odotin heitä kovasti ja viimeisenä yönä en meinannut malttaa nukkuakaan. Sunnuntaiaamuna sitten lähdin vähillä unilla hakemaan tyttöjä lentokentältä ja ajelin vahingossa metrolla edestakaisin, hädin tuskin ennätin heitä vastaan. Ilo oli kuitenkin suuri, kun viimein lentokentällä kohtasimme. Vaikka ystävieni näkeminen oli tietenkin tärkeintä, niin matkalaukuissa tuli minulle myös monia ilahduttavia ja tarpeellisia tavaroita, kuten hiusväriä, suklaata ja suomenkielistä lukemista.  
 
Merin ja Murun kanssa olemme kiertäneet vanhassa kaupungissa, feikkimarkkinoilla ja lähikulmilla. Pilvenpiirtäjät eivät oikein innosta, vaan enemmän katutason elämä. Jokainen on päässyt tinkimisen makuun ja onnistunut tekemään mieluisia ostoksia. Mm. huiveja, laukkuja, vaatteita ja kenkiä on tarttunut niin vieraiden kuin emännänkin mukaan. Tytöt ovat ihastelleet tuoreiden hedelmien tarjontaa. Mangokausi ei valitettavasti ole menossa, mutta Murun opastamana olen maistellut uusina tuttavuuksina sokeriruokoa ja mangosteenia. Kauppiaita on hämmentänyt sekalainen porukkamme: ainoa aasialaisen näköinen ei puhu kiinaa ja kaikkein vaalein henkilö (minä) yrittää sitä vaihtelevalla menestyksellä sönköttää. 



Teekaupassa maistelemassa

Kiinan kielen taitoni karttuu kovaa vauhtia, vaikka edistyminen tuntuukin hitaalta. Maanantaina meillä oli mid term exam, jossa meidän piti jo kirjoittaa 100 merkin "aine". Tuossa katkelmassa osasin kertoa itsestäni ja perheestäni, opiskelustani ja ystävistäni. Varmasti koko luokkamme kirjoittamat katkelmat olivat hyvin samanlaisia sanavaraston pienuudesta johtuen. Opiskelumme on erilaista kuin monessa yksityisessä kielikoulussa, jossa keskitytään pelkästään suulliseen kielitaitoon. Tämänkin vuoksi edistyminen tuntuu hiukan hitaalta, sillä käyttämässämme kirjassa ostostilanteita käsittelevä kappale on vasta tulossa. Puhumista olen nyt harjoitellut käytännössä, yritän aina saada esimerkiksi hinnasta selvää katsomatta kassakonetta. Ruuan tilaamisessa ja ostoksilla olen yrittänyt sanoa mitä osaan. Kielen opiskelu on kyllä innostavaa, kun sitä voi hyödyntää välittömästi luokkahuoneen ulkopuolella.

Huomenna olemme suuntaamassa päiväretkelle Zhujiajiaon vesikaupunkiin, joka sijaitsee Shanghain lähistöllä. Viikonloppuna oli suunnitelmissa poiketa mm. avioliittomarkkinoilla (sanoinhan joskus, että joka asialle löytyy täältä markkinat). Maanantaina lähden Murun kanssa Hanoihin muutaman päivän reissulle (perjantaina takaisin). Blogissa seuraavalla kerralla retkikuulumisia. 


Luokkamme paperiaskartelun jälkeen

Virallinen luokkakuva. Edessä oranssissa ruutupaidassa opettajamme Ms. Zhang, eräs sydämellisimmistä  ja herttaisimmista ihmisistä, joita olen koskaan kohdannut.