Shanghai Biennale

Shanghaihin satoi viittä vaille vuodenvaihdetta ensilumi. No, myönnettäköön, että se oli hyvin vetistä räntää, mutta silti. Rolle ei ollut moksiskaan, mokomahan on yleensä talvisin tykännyt hypätä penkkojen päälle.Äskeisellä lenkillä lunta ei enää näkynyt, mutta yöt jatkavat ennusteiden mukaan pakkasen puolella. 

Voisin laittaa muutamia kuvia ja lyhyet esittelyt parista taidepaikasta täällä Shanghaissa. Yleisesti ottaen pidän nykytaiteesta ja luokkatoveriltani sain vinkin käydä tutustumassa Shanghai Biennaleen. Shanghai Biennale on rakennettu jonkin entisen voimalaitoksen sisälle, mihin paikan nimikin viittaa: Power Art Station. 

Biennaleen on vapaa pääsy, mutta periaatteessa näyttelyyn pitäisi varata lippu kiinankielisen nettisivuston kautta. Koska emme olleet varanneet aikaa/lippua, ostimme 10 rmb:n hintaiset opiskelijaliput sisäänkäynnin lähellä olevasta kopista (1,3 euroa, normaalilippu 2,6 e). Kukaan ei loppujen lopuksi ollut lippua vailla, joten sanoisin, että paikalle voi lampsia muina miehinä.

Paikka oli suuri, viisikerroksinen tila sisälsi jokaisessa kerroksessaan useita gallerioita. Pidin itse tilaa oikein sopivana nykyiseen käyttöönsä, heti eteisaulassa katto kohosi korkeuksiin ja iso teos pääsi oikeuksiinsa. Pahoittelen huonoja kuvia.

Biennalessa oli ihan kiinnostavia juttuja, ei toki kaikkeen jaksanut keskittyä. Ihan kaikki teokset eivät ikävä kyllä olleet edes "päällä". Minua kiehtoi esimerkiksi halkaisijaltaan parimetrinen metallipallo nimeltään Wanderer, jonka olisi pitänyt liikkua 25 cm minuutissa. Poloinen vaeltaja oli kuitenkin ahdistettu paikoilleen laudankappaleilla. Biennalessa oli teoksia monista maista. Palermo-galleriassa tunnistin heti taustalla soineen Arvo Pärtin Cantuksen, jonka voisi kyllä kuvitella monenkin teoksen taustalle. 

Tätä voisi luulla pehmeäksi levähdyspaikaksi, mutta kyseessä onkin puinen teos.

Joulua edeltävällä viikolla tulin käyneeksi kuululla taidealueella Moganshan Lu:lla (M50). Nyt olin varannut enemmän aikaa kuin edelliskerralla ja kiersin varmaankin parikymmentä galleriaa. Teosten hinnat olivat kyllä täysin yli oman budjettini, ainakin niiden, joista pidin. Ostin jostain halpalaarista kaksi kuvaa, joissa tausta oli maalattu ja päälle tehty leimasimella tms.yksinkertaisella tekniikalla naisen rintakuva ja toiseen naisen profiilikuva. Voin kuvitella niiden sopivan yhteen lapsuudenkodistani olevan ruskean ikonin kanssa. 

 

Pidin eniten galleriasta, jossa oli erilaisia valoteoksia.

Lopuksi toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

Suomalainen joulu Shanghaissa

Tapaninpäivän terveiset teille, rakkaat. 

Joulu alkaa olla tältä vuodelta ohi, ehkä pitäisi päästää helpotuksen huokaus. Itse pyhät menivät nopeasti. Jouluaattona ja tänään, tapaninpäivänä, olin tavalliseen tapaan kiinan tunneilla. Moni opiskelija oli tietysti mennyt kotimaahansa jouluksi, mutta vastapainoksi monella oli lapset mukanaan koululla. Lapset käyttäytyivät hienosti ja olivat erittäin suloisia muutenkin! Aattona luokkatoverit ja opettaja toivat vähän herkkuja syötäväksi.Viimeisen oppitunnin käytimmekin sanapelien pelailuun ja maistiaisiin. Tarjolla oli mm. sushia, nuudelia, intialaisia kookospikkuleipiä ja japanilaista makeaa punapapuhyytelöä. Lapsukaisten herkkua tuntuivat olevan erityisesti kuivat merilevälevyt, jotka mielestäni maistuvat suolaiselle merelle.

Eilen opiskelin joulupäivän ratoksi 13 uutta sanaa. Opiskelun lisäksi aloitin jouluksi säästämäni Riikka Pulkkisen uusimman kirjan ja katsoimme dvd:nä Intouchables -elokuvan. Oli kyllä hyvän mielen elokuva, suosittelen! Suklaata ja muita perinteisiä jouluruokia on myös nautittu. Ehkä liikaakin, sillä tänään opettaja sanoi minun näyttävän ihan joulupukilta. Joulupukilta? Loukkaannuin, vaikka en voi asiaa kieltääkään - tyynyjä ei tarvita. 

Varsinaisen jouluaterian nautimme perinteiseen tapaan aattoiltana. Löysin lanttuja Carrefourista. Tai luulin löytäneeni. Juures oli lantun tuoksuinen, mutta sisältä paljastui violetti malto. Mikä lie. 

On ollut mukava lukea joulujuttujanne Facebookista ja yleisesti Suomi-juttuja nettilehdistä. Olen tulossa kotiin käymään näillä näkymin helmikuun alussa, toivottavasti tavataan silloin. 
Muuten, täällä Shanghaissa on myös kylmä. Muutamasta lämpöasteesta huolimatta pipo on poikaa. Ja ikkunoista vetää!

Rolle sai pukilta uuden kettulelun. Nätti poseeraus ennen leikkejä.

 

Joulu- ja talvitunnelmia

Jouluun on enää muutama viikko, mikä alkaa näkyä Shanghaissakin. Täällä joululla ei ole sen kummempaa merkitystä kuin se, että ehkäpä kassakone kilisee tavanomaista enemmän. Joulupukin kuvia ja muita amerikkalaistyylisiä koristeita on liimattu joidenkin kauppojen oviin. 


Kävimme tänään yksillä joulumarkkinoillakin. Siellä olisi saanut glögimukillisen 55 rmb:llä (noin 7 e), lisäksi oli jonkin verran joulukoristeita, nättejä havukransseja yms. Vaikka havukoristeet olivat nättejä, jätimme ne ostamatta. Tavallaan joulua voisi vähän yrittää täällä tehdä, mutta toisaalta yksi kranssi ei sitä muuta miksikään: vietämme joulun kaukomailla. Suhtaudun tähän vähän kaksijakoisesti. Toisaalta joulu saisi mielestäni olla pian ohi, koska se ei täällä kuitenkaan ole sellainen kuin sen "kuuluisi" olla. Toisaalta laittaminen ja puuhastelu saattaisi tuoda joulutunnelmaa, kuten se tekee Suomessakin. Ehkä se juttu on siinä, että täällä saisi mielestäni puuhastella aika pitkän tovin, jotta saisin asunnostamme yhtä jouluisen kuin Suomessa. Se johtunee siitä, että asunto oli valmiiksi sisustettu, eikä se vielä(kään) ole ihan sellainen, kuin tykkäisin.

Noh, enempiä pohtimatta teinpä kuitenkinkin piparkakkuja alkuviikosta, ja niistä tuli ihan oikean näköisiä, mutta maku oli kertakaikkiaan huono! Taisin laittaa vahingossa liikaa jauhoja, kun tuntui että olisi pahvia pureskellut. Osa piparkakuista pääsi sitten joulukoristeiksi seinälle :)

Piparkakut eivät onneksi murentuneet, kun pujotin niihin neulalla lankaa. Nuo punaiset linnut ovat huopaisia lasinalusia, jotka pääsivät nyt joulun alla seinälle.

 
Perjantaina kävin koulun jälkeen MOCA-museossa katsomassa Suomi designin näyttelyn, joka oli esillä viimeistä päivää. Oli kiva fiilistellä jotakin suomalaisia juttuja, kuten Marimekon kauniita kankaita. Esillä olivat myös varsinaiset hyvän mielen tuojat, nimittäin Minna Parikan pupunkorvakengät. Eniten minua kuitenkin hymyilytti yhdessä huoneessa ollut Hel Looks kuvaesitys, jossa heijastettiin vierekkäin Hel Looksiin kuvattuja tyyppejä ja shanghailaisia pukeutujia. Tämä oli mukava oma Suomi-hetkeni itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa... vasta perjantai-iltana tuli myös katsottua Linnan juhlia Yle Areenasta, sillä  juhlien aikaan me olimme jo yöunilla. 

Minna Parikan kengät. Eikös ole aika söpöt :)

Hel looks ja Shanghai looks. Jaa-a, aika persoonallista kuvaa välitettiin suomalaisista tänne Shanghaihin!

Täälläkin muuten on sää jo niin viileää, että olen siirtynyt talvitakkiin. Lämmityslaitteemme on mennyt jo kaksi kertaa rikki, mutta onneksi se on saatu pian korjattua. Paikalliset koirat ovat suurimmaksi osaksi puettu joko collegehuppareihin tai koko pukuun, joka näyttää paidalta ja housuilta. Rolle on vielä pysytellyt naturellina :)

Tällä koiralla on myös kultaiset kengät, ei vaan näy kuvassa.

 
 

China's Got Talent!

Sain pari viikkoa sitten yliopiston opiskelijatoiminnan kautta kutsun Kiinan Talentin nauhoituksiin katsojaksi. Talent show esitetään Kiinassa nimellä China's got talent ja ohjelman jaksot kuvataan Shanghain Concert Hallissa. Idea on muuten sama kuin muissakin maissa, mutta täällä esittäjillä ilmeisesti saattaa olla joku koskettava tarina esityksen lisäksi. Esimerkiksi pari vuotta sitten Kiinan Talentin voitti sähköonnettomuuden vuoksi kätensä menettänyt, varpaillaan pianoa soittava mies. 

Ohjelmien nauhoituksiinhan yleensä tarvitaan yleisöä ja muistan, että Helsingin yliopiston ainejärjestöt tekivät toisinaan retkiä näihin. Yleensä ryhmät saavat Suomessa kai jonkinlaisen pienen palkkion. En ole varma, saiko ryhmä täällä korvausta, mutta meitä oli joka tapauksessa ihan mukava porukka. Odottelua oli paljon, heti aluksi jouduimme odottamaan liki kaksi tuntia, ennen kuin esitykset lopulta alkoivat. Odottaessa harjoiteltiin taputtamista ja hurraamista hyvin perusteellisesti. 

Kiinalaisille opiskelijoille yleisössä oleminen tuntui olevan jännää, koska ohjelman tuomaristo tietysti koostuu kiinalaisista kuuluisuuksista. Tuomaristossa oli näyttelijöitä ja musiikkiammattilaisia sekä erittäin menestynyt miesvoimistelija Yang Wei. Wikipedian mukaan hänellä näyttäisi olevan useita olympiakultamitaleja ja maailmanmestaruuksia. Vieressäni istunut kiinalainen nuori naisopiskelija kertoi olevansa tosi innoissaan erityisesti tästä komeasta voimistelijasta.

Valkopaitaisen miehen esitys oli siinä, että hän ilmanyrkkeili pöydällä olevat viirit pyörimään. Keltapuseroinen tuomari Yang Wei kävi kokeilemassa samaa, ja eiväthän ne viirit liikkuneet mihinkään, vaikka hän kuinka takoi ilmaa viirien edessä.

Tässä puolet tuomaristosta. Oikealla todella viehättävä näyttelijätär ja laulajatar Annie Yi (伊能靜).

Esitykset olivat yhtä moninaisia kuin Suomenkin Talentissa. Esityksiä oli monta, joten en ole varma näkyvätkö kaikki lopulta tv:ssä, tai tehtiinkö tässä kerralla useampi jakso. Kolmen tunnin aikana näin muun muassa pandakarhuhaalareissa tanssivan ja a cappellana laulavan miesryhmän, Gangnam Stylen tahdissa rintalihaksiaan vuorotellen jännittävän miehen, hienoja temppuja tekevän villakoiran, taitavan akrobaatin ja miehen, joka lauloi jotain helppoa laulua, mutta naksutti samalla komppia jotenkin leukaluutaan liikuttelemalla. Kun leukakomppi ei tehonnut tuomaristoon, hän esitti vielä toisenkin kykynsä, joka oli nenällä melodian viheltäminen.

Voi olla, että esittäjillä oli niitä mainitsemiani koskettavia tarinoita, mutta en tietenkään ymmärtänyt niistä yhtään mitään. Tosin yksi Michael Jacksonin tanssityyliä jäljittelevä mies reväytti esityksensä lopuksi auki julisteen, jossa hän kirjoitti haluavansa löytää vaimon. Jos ja kun miehen esitys pääsee tv:hen, hän ainakin saa paljon näkyvyyttä; ehkäpä vaimokin löytyy! Tuomaristo kysyikin jo meiltä yleisön edustajilta, oliko joku kiinnostunut tästä miehestä, mutta minulta meni vähän ohi, että löytyikö sieltä halukkaita.... Kyllä mies ihan mukavasti osasi tanssia, mutta oli kyllä aika laihan puoleinen.

Vaimoa hakeva tanssitaituri

  

Me istuimme aivan tuomariston edessä, lavalta katsottuna kolmannessa rivissä. Luulen, että näyn telkkarissa, mutta vielä pitäisi selvittää, koska tähtihetkeni koittaa. Olen ollut saamaton asian suhteen, ohjelma on saattanut jo mennäkin, vaikka tietysti haluaisin nähdä sen!  

Retkellä vanhassa vesikaupungissa ja pyöräkaupoilla

 

Merin ja Murun vieraillessa vietimme yhden päivän Zhujiajiaossa, joka on Shanghain kupeessa oleva vanha vesikaupunki. Vesikaupunki nimitys tulee siitä, että paikassa on paljon kanavia, joita pitkin soudella. Useimmat vesikaupungit taitavat olla nykyisin melkoisia turistirysiä, niin tämäkin. Siitä huolimatta maisemat paikassa olivat kauniita, jos kohta vähän erilaisia kuin Italian Venetsiassa.

Turisteille myydään kaikenlaista krääsää ja itsekään en paikasta lähtenyt ostoksia tekemättä. Melkein heti ostin tauluksi kauniin lintukuvan 100 rmb:llä (13 euroa) ja myöhemmin samankokoisen (50 x 50 cm) kuvan vain puolella tuosta hinnasta. Olisi pitänyt arvata, että hinnat lähtevät putoamaan, kun sukeltaa vähän pitemmälle kaupungin kujille. Pitemmällä oli muutenkin rauhallisempaa ja miellyttävämpää. Sade tosin saattoi ajaa turisteja aikaisemmin pois. 

Liikkeen myyjä maalasi perinteisiä kiinalaisia kuvia. Suurin osa liikkeen tarjonnasta oli varmastikin painokuvia ja tämä asetelma ehkä vain houkuttelemassa turisteja. Mutta ihan nättejä kuvia olivat joka tapauksessa.

Nuori mies taiteilee sulasta sokerista erilaisia taideteoksia.

Tytöt retkellä :)

Kävimme lopuksi nopeasti hienossa puutarhassa, paikkaan olisi kannattanut varata vähän enemmän aikaa. Puutarhaan mennessä meille muuten selvisi, että Shanghain Tour bus centeristä ostamallamme bussilipulla olisi varmaan päässyt muihinkin Zhujiajiaon nähtävyyksiin. Puutarhan lippukojulla tulin näet katsoneeksi bussilippua ja jotenkin tajusin kokeilla näyttää sitä lipunmyyntitiskillä. Myyjä vain teki reiän lippuun. Kun olisi ollut vähän tarkempi, olisi huomannut lipusta siinä olevat rei'itettävät kohdat, jotka oli tarkoitettu eri nähtävyyksien kiertelyyn. Näin sitä oppii....

Isoveljeni on paraikaa Shanghaissa vierailemassa, ehkä käymme hänen kanssaan vielä Qibaon vesikaupungissa. Eilen kävimme hänen kanssaan polkupyöräkaupoilla. Pyöräkauppa löytyi netistä, eikä sinne olisi kyllä vahingossa eksynytkään. Kauppa oli pimeähkössä kellarissa, mutta kyllä siellä pari huoneellista polkupyöriä oli. Myyjämies oli mainion näköinen askaroidessaan tupakka huulessa. Kaupat tehtiin kiinan, elekielen ja puhelintulkin avulla, ja lopuksi onnistuin vielä kuljetusautonkin tilaamisessa. 

Shanghaissa on käteviä kuljetustakseja, joihin mahtuu takaosaan vaikka kuinka paljon tavaraa. Kyseessä on pakettiauton tyylinen auto, jossa on taksamittari. Lähtötaksa on 25 rmb (kolmisen euroa), kun se tavallisessa taksissa on 14 rmb. Kyytiin tosin mahtuu vain yksi ihminen, tällä kertaa minä menin ja veljeni palasi metrolla. Kuskin kanssa yritin sönköttää kiinaa, mutta hän kyllä osasi myös muutaman sanan englantia. Kuskikin poltti tupakkaa ja kertoi reteästi, että kiinalaiset myös juovat paljon viinaa. En kyllä ole aivan varma, miten paljon kiinalaiset oikeastaan juovat, kun minulla on se käsitys, etteivät he paljoa kestä tullakseen humalaan. Noh, en kuitenkaan alkanut vastineeksi rehentelemään suomalaisten liiallisella alkoholin käytöllä. 

Polkupyörän ostoreissu oli mielenkiintoinen, mutta lopputulos vähän ontuu. Pyörä tuntui toimivan kaupalla, mutta tällä hetkellä se ei toimi. Katsotaan nyt, tuleeko siitä vielä peliä.
 

Vietnamin reissukertomus

Olin maanantaista perjantaihin ystäväni Murun kanssa matkalla Vietnamissa. Minulla oli oiva tilaisuus vierailla Vietnamissa nyt, sillä Muru on alun alkaen vietnamilainen ja puhuu maan kieltä. Lensimme Guanzhoun kautta Vietnamin pääkaupunkiin, Hanoihin. Majoituimme hotelli Intercontinentalissa, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Hanoin keskustasta, Westlake-järven rannalla. Hotelli oli luksustasoa ja sijainti osoittautui hyväksi, sillä Hanoin vilkkaan liikenteen melu olisi voinut viedä yöunet. 

Käytimme aluksi kokonaisen päivän kaupunkiin tutustumiseen ja ympäriinsä haahuiluun. Hanoin vanha kaupunginosa, Hoan Kiem, oli täynnä kapeita katuja ja pieniä liikkeitä vieri vieressä. Kahviloita ja katukeittiöitä oli tiheässä. Toisaalta en huomannut suurta eroa miljöössä Hoan Kiemin ulkopuolellakaan; kaikkialla oli paljon ihmisiä, värejä ja elämää. Ensimmäisenä päivänä hurjalta vaikuttava mopoliikenne vei huomioni niin, etten juuri pystynyt keskittymään muuhun. Jatkuva tööttäily ja varominen tuntui väsyttävältä, vaikka kävimmekin virkistäytymässä hyvien ruokien ja juomien äärellä. Mopojen määrä oli paljon hurjempi kuin Shanghaissa. Hanoissa ei ole metroa, ja mopo lienee kätevin vaihtoehto muutaman miljoonan ihmisen liikkumiseen. 

Samaan mopoon mahtuu viisikin! Melkein kaikilla aikuisilla oli kypärät, lapsilla ei.

Yritin kuvata liikennettä, mutta se ei mahtunut kuviini! 

Toisena päivänä olin yllättäen jo sopeutunut liikenteeseen, eikä puikkelehtimista tarvinnut enää miettiä. Kävimme monissa nähtävyyksissä: eri temppeleissä (vietnamilaiset kutsuvat temppeliä pagodaksi), Ho Chi Minhin muistomerkillä, kasvitieteellisessä puutarhassa, armeijamuseossa ja vesinukketeatterissa. Ho Chi Minhin museo oli valitettavasti kiinni. Vesinukketeatteri on paikallinen erikoisuus, joka kuulemma on vieraillut monessa paikassa esiintymässä. Esitys kesti noin 45 minuuttia ja kertoi Vietnamista musiikin, kertojan ja vesialtaassa tapahtuvan nukketeatterin avulla. Esityksessä parasta oli hieno musiikki. Tuonakin päivänä nautimme hyviä ruokia ja juomia. Erityisiä herkkuja Vietnamissa ovat mm. maan tuottama kahvi, jota ostin myös kotiin, sekä erilaiset hedelmäsmoothiet. 

-------------------------
Kuvassa vasemmalla tippumassa vietnamilainen jääkahvi. Pohjalla on kondensoitua, makeutettua maitoa. Oikeasti maito vetäytyy lasin reunoille, eikä sitä ole noin paksulti. Oikealla maitokahvi, joka oli hyvin makea. Jääkahvi oli erinomaista!
            ----------------------------------------


Yhden päivän käytimme retkeilyyn. Olimme alunperin miettineet retkeä kauniiksi mainostettuun Halong Bayhin, mutta sinne olisi kestänyt 3,5 tuntia suuntaansa bussilla. Menimme sitten Hoa Lu ja Tam Coc -kohteisiin, jotka sijaitsevat vähän lähempänä. Retkeen kuului vierailu kahdessa temppelissä, veneily soutuveneellä kallioluolien lävitse ja pyöräilyä. 

Sitkeä banaanimyyjämummo. Muru osti tertun!

Retken kohokohdaksi tarkoitettua veneilyretkeä varjosti odottamaton kokemus päällekäyvistä paikallisista ihmisistä: osa paikallisista halusi pakottaa turisteja ostamaan krääsää tai heistä otettuja valokuvia. Veneemme soutaja oli vaitonainen ja työteliään oloinen, mutta kesken souturetken veneeseemme tuli toisesta veneestä soutukaveriksi nainen, joka osoittautui vaivalloiseksi. Aluksi hän jutusteli mukavia, kehui kauniiksi jne. Kääntöpaikalla ääni muuttui kellossa. 

Toisesta veneestä tarjottiin puoliväkisin mahdollisuutta ostaa virvoitusjuomaa soutajille, nainen äänekkäästi painostaen. Olin ällikällä lyöty. Myöhemmin nainen alkoi tyrkyttäen myydä veneessä krääsää ja lopussa aloitti hyvissä ajoin pyytämään tippiä itselleen. Kerjääminen ja painostaminen jätti ikävän muiston veneretkestä, jonne luulin meneväni ihailemaan kauniita maisemia. Lopussa sai vielä tehdä töitä päästäkseen valokuvien myyjästä eroon. Tuntui ahdistavalta olla veneessä painostettavana, kun paikalta ei päässyt poiskaan. Ei tunnu hyvältä antaa rahaa pakon uhalla. Tippiäkin olen tottunut ajattelemaan vapaaehtoisena bonuksena hyvästä palvelusta, enkä itse pyydettynä. Jos olisin tiennyt asian etukäteen, olisin ehkä osannut suhtautua asiaan paremmin, mutta nyt olin kieltämättä aika järkyttynyt. Asia jäi mieleen maisemia paremmin. 

Kokemus herätti ajatuksia. Kuulemma paikalliset ovat turismin avulla alkaneet nousta syvästä köyhyydestä ja pystyneet rakentamaan taloja. En vain ole koskaan ennen nähnyt tuollaista toimintaa. Kiinassa ja muuallakin kerjäläiset ovat yleensä melko hiljaa, mutta nämä ihmiset osoittivat selvästi halunsa saada rahaa. Mietin, voiko heitä siitä syyttää. Miltä kerjääminen ja jonkin artikkelin väkisin myyminen heistä tuntuu? He varmasti ajattelevat turistien olevan rikkaita, kun ovat tulleet ulkomailta retkelle ko. paikkaan. Mitä turistille vaikuttaa dollari tai pari, joka heille olisi tarpeellinen raha. 

En silti halua rohkaista tuollaista ahdistelua. Turisteja oli paikassa paljon, luulisi suositun veneretken ostamisen itsessään auttavan kyläläisiä. Mieluummin soisin veneretken hintaa nostettavan, kuin tyrkyttäjien pilaavan retken. Hintaa nostamalla paikalliset saisivat enemmän tuloja itselleen ja ehkä useampi suosittelisikin retkeä, mikäli saisi soudella rauhassa. 

Useimmat soutivat jaloillaan! Tämä veijari ottaa valokuvia turisteista, kuvia myydään veneilyn jälkeen maissa. Eräs soutaja kuitenkin souti jaloillaan ja neuloi käsillään! Multitasking or what?! 

Aika metkaa oli soutaa luolien läpi. Välillä piti kumartua, ettei pää kolahtanut kattoon.

Retken lopuksi teimme pienen pyöräajelun kylän ulkopuolella riisipeltomaisemissa, tämä oli kaikkein miellyttävin osuus. Maisemat olivat kauniita ja ilma leppeä. Vietnamilaiset ihmiset eivät kaikki tosiaankaan olleet väkisin tyrkyttäjiä, vaan hymyileväisiä ja ystävällisiä. Maassa selviää oikein halvalla. Tosin hintoja nostetaan turistille, kuten Kiinassakin, joten tinkiminen on usein tarpeen. Monta asiaa jäi kertomatta ja kuvaa lataamatta, mutta tässä oli jotain maistiaisia....

Hanoissa useissa liikkeissä oli lattiatasossa alttari jollekin jumalalle. Yleisin uskonto on buddhalaisuus, jossa varmaankin on vietnamilaisia ominaispiirteitä.

Kavereita kylässä ja luokkakaverit kuvassa

Ryöstän pienen hetken päivittääkseni blogin pitkästä aikaa, vaikka meillä on täällä vieraita. Edeltävän viikon odotin heitä kovasti ja viimeisenä yönä en meinannut malttaa nukkuakaan. Sunnuntaiaamuna sitten lähdin vähillä unilla hakemaan tyttöjä lentokentältä ja ajelin vahingossa metrolla edestakaisin, hädin tuskin ennätin heitä vastaan. Ilo oli kuitenkin suuri, kun viimein lentokentällä kohtasimme. Vaikka ystävieni näkeminen oli tietenkin tärkeintä, niin matkalaukuissa tuli minulle myös monia ilahduttavia ja tarpeellisia tavaroita, kuten hiusväriä, suklaata ja suomenkielistä lukemista.  
 
Merin ja Murun kanssa olemme kiertäneet vanhassa kaupungissa, feikkimarkkinoilla ja lähikulmilla. Pilvenpiirtäjät eivät oikein innosta, vaan enemmän katutason elämä. Jokainen on päässyt tinkimisen makuun ja onnistunut tekemään mieluisia ostoksia. Mm. huiveja, laukkuja, vaatteita ja kenkiä on tarttunut niin vieraiden kuin emännänkin mukaan. Tytöt ovat ihastelleet tuoreiden hedelmien tarjontaa. Mangokausi ei valitettavasti ole menossa, mutta Murun opastamana olen maistellut uusina tuttavuuksina sokeriruokoa ja mangosteenia. Kauppiaita on hämmentänyt sekalainen porukkamme: ainoa aasialaisen näköinen ei puhu kiinaa ja kaikkein vaalein henkilö (minä) yrittää sitä vaihtelevalla menestyksellä sönköttää. 

Teekaupassa maistelemassa

Kiinan kielen taitoni karttuu kovaa vauhtia, vaikka edistyminen tuntuukin hitaalta. Maanantaina meillä oli mid term exam, jossa meidän piti jo kirjoittaa 100 merkin "aine". Tuossa katkelmassa osasin kertoa itsestäni ja perheestäni, opiskelustani ja ystävistäni. Varmasti koko luokkamme kirjoittamat katkelmat olivat hyvin samanlaisia sanavaraston pienuudesta johtuen. Opiskelumme on erilaista kuin monessa yksityisessä kielikoulussa, jossa keskitytään pelkästään suulliseen kielitaitoon. Tämänkin vuoksi edistyminen tuntuu hiukan hitaalta, sillä käyttämässämme kirjassa ostostilanteita käsittelevä kappale on vasta tulossa. Puhumista olen nyt harjoitellut käytännössä, yritän aina saada esimerkiksi hinnasta selvää katsomatta kassakonetta. Ruuan tilaamisessa ja ostoksilla olen yrittänyt sanoa mitä osaan. Kielen opiskelu on kyllä innostavaa, kun sitä voi hyödyntää välittömästi luokkahuoneen ulkopuolella.

Huomenna olemme suuntaamassa päiväretkelle Zhujiajiaon vesikaupunkiin, joka sijaitsee Shanghain lähistöllä. Viikonloppuna oli suunnitelmissa poiketa mm. avioliittomarkkinoilla (sanoinhan joskus, että joka asialle löytyy täältä markkinat). Maanantaina lähden Murun kanssa Hanoihin muutaman päivän reissulle (perjantaina takaisin). Blogissa seuraavalla kerralla retkikuulumisia. 

Luokkamme paperiaskartelun jälkeen

Virallinen luokkakuva. Edessä oranssissa ruutupaidassa opettajamme Ms. Zhang, eräs sydämellisimmistä  ja herttaisimmista ihmisistä, joita olen koskaan kohdannut. 

Tupakkia ja tonttuja

Saasteiset savusumuterveiset täältä sinne valkoisen ensilumen keskelle. 
Täällä olen viettänyt oikein koti-ikävöimisen teemaviikkoa, mutta nyt ei enää kannata ikävöidä. Viikon päästä saapuvat nimittäin ensimmäiset vieraamme, Meri ja Muru :)

On ollut paljon jänniä juttuja, mutta aloitetaan nyt vaikka tupakkamuseosta, jossa vierailimme viikko takaperin. Huomasin kerran ilmaislehdestä jutun Shanghain tupakkamuseosta, joka on monien koululaisryhmien vierailukohteena. Tuntui, että pakko käydä katsastamassa, millaista tietoutta lapsukaisille tupakkatehtaan rakentamassa museossa syötetään. Odotin vähintään ilmaisia testiröökejä, mutta aivan niin härskiä mainontaa ei paikassa ollut. Jostain syystä museon tupakkabaarikin oli kiinni.

Museo oli museona hieno ja laaja (kolmekerroksinen), ja kertoi mm. tupakan historiasta, viljelymenetelmistä, lajikkeista, tupakointikulttuurista ja tupakan roolista Kiinassa. Yllättäen myös joitakin terveyshaittoja tunnustettiin ("smoking causes certain harm to human health"). Toisaalta kerrottiin myös kiinalaisesta "terveystupakasta", jossa tupakkaan on lisätty sairauksia hoitavia lääkeyrttejä. Kaikenkaikkiaan museossa esiteltiin paljon laajemmin muuta tupakka-asiaa kuin terveysteemaa. Esimerkiksi esiteltiin, kuinka paljon tupakkateollisuus on hyödyttänyt kiinalaista yhteiskuntaa. Yksi huone oli varattu tupakoivien suurmiesten esittelyyn. 

Kiinassa tupakka tuntuu olevan monien huulilla. Tuntuu kyseenalaiselta viedä koululaisryhmiä tupakkamuseoon, kun siellä jaettu informaatio on kaukana puolueettomasta. En kuitenkaan ole nähnyt täällä yhtään lasta polttamassa, onneksi. 

Sitten lisää kiinalaista kulttuuria: olen päässyt paperinleikkausaskartelun makuun. Opettajamme käytti yhden oppitunneistamme opettaen meille kiinalaisen paperinleikkausaskartelun alkeita. Perjantaina koululla järjestettiin lisäksi työpaja aiheesta, ja osallistuin mielissäni. Työlästä, mutta kaunista. Kyllä minussa jotain käsityöihmistä on, vaikka koulussa aine ei kuulunut suosikkeihini.

Saatanpa vielä ostaa itselleni terän ja punaista paperia....

Vasemmalla oleva merkki on "double happiness", jota käytetään paljon koristeluissa, esim. häissä. Keskellä on siitä muunnos. Oikeanpuoleisessa pyöreässä on pieniä lintuja nokat vastakkain, löytyykö?

Lopuksi Suomi-asiaa; tapasin tänään joulupukin, joka oli tullut vielä joulunaluskiireiltään piipahtamaan Kiinassa. Pukin vierailu liittyy Shanghaissa olevaan Suomi-designin esittelyviikkoon. Olin ensin vähän pettynyt, kun ei Fazerin konvehteja jaettu missään, mutta kyllä pukin kainalossa käynti korvasi kaiken. 

Joulupukin apulaisia

Pukki ite.

Plääh.

Viime aikojen hyvistä fiiliksistä olen taas valahtanut jonnekin alamaihin. Onneksi tänään on taas couchsurfing-porukan illallinen, jossa odotan saavani hyvää seuraa ja ruokaa. Itse tosin en varmaankaan ole hyvää seuraa, sillä tällä viikolla olen ollut väsynyt ja nyt olen myös kärttyinen. Sellaiset asiat, jotka hyvänä päivänä eivät tunnu missään, ovat ärsyttäneet. 

Ostosten tekeminen ja muu asioiminen nyt esimerkiksi. Minä haluaisin katsella itsekseni tuotteita ja vaatteita ja saada palvelua neuvoa tarvitessani. Täällä vaihtelee kovasti, miten palvelua saa. Joskus on monta ihmistä "kimpussa", eikä asia ratkea. He yrittävät kovasti, ja kutsuvat paikalle yhä uuden ihmisen, joka saattaisi osata paremmin englantia, ja kohta isolla porukalla ihmetellään meikäläisen ongelmaa (esimerkiksi tuotteen x löytämistä). 

Tiedän toki, että ei ole heidän vikansa, että en osaa vielä kiinaa, mutta ei aina jaksaisi kauhean kauan ja monen väliportaan kautta yrittää jotain asiaa. Miten selittäisin... Tarkoitukseni on kysyä, tietääkö joku missä on joku. Haluan saada vastaukseksi joko "joo, se on tuolla" tai "sori en tiedä", enkä niin, että kukaan ei tiedä, mutta yhdessä aletaan ratkaisemaan ja etsimään, eikä paikalta pääse enää pois, ennen kuin ollaan saatu tämä asia selvitettyä, kestipä siinä miten kauan tahansa. Kaikki kunnia heidän avuliaisuudelleen, mutta voi voi... ei vaan jaksa!

Ja minkä ihmeen takia meikit pitää pitää jossain piilossa, että ei vahingossakaan saisi itsekseen niitä vertailla. Paikallisessa kosmetiikkaketjulla, Watsonsilla, meikkifirmoilla on omat edustajansa. Meikkejä ei pääse hipelöimään muuten kuin edustajan kautta. Tuntuu, että missään ei voi katsella mitään, vaan aina pitäisi heti tietää, mitä etsii ja mitä haluaa. En tykkää. On myös vaikeaa, kun monessa purkissa lukee vain kiinaksi. Tai voi siinä lukea että shampoo tms. mutta kun niitä on niin monenlaisia... Ainahan voi tietysti kysyä, mutta... Esimerkiksi kun alussa etsin sheivausgeeliä (jota täältä ei saa), niin liikkeessä kuulutettiin myyjiä ja neljän ihmisen voimin selvitettiin, mitä ihmettä etsin (naiset eivät täällä sheivaa). Sitten tarjottiin deodoranttia ja naamarasvaa mustiin silmänaluksiin (kiitti!).

Pientähän tämä tietysti on, mutta silti. Pitäkää tunkkinne!

Sporttiset kiinalaiset

Ei taas tiedä mistä kirjoittaisi, kun aiheita olisi niin monia. 
Aloitetaan nyt vaikka kiinalaisten jumppatuokioista, joita olemme ihmetelleet tosissaan. 

Välillä tuntuu, että taloyhtiömme puisto on joku hassun kävelyn ministeriön testialue. Harva se päivä näemme uuden tyylin, jossa kävely tehdään tehostetusti koko vartaloa hyväksikäyttäen. Voi esimerkiksi viuhtoa käsiä vuorotellen oikealle ja vasemmalle tai läpsytellä niitä yhteen. Verenkierto lähtee myös mukavasti liikkeelle, kun taputtelee itseään kävellessään. On ihan mielenkiintoista, kun vastaan kävelee ihminen, joka blokkaa koko väylän, koska molemmat kädet ovat vaakasuoraan sivuilla. Eihän siinä mitään, väistetään nurmikolle. 

Vastapainoksi hassulta tuntuville liikuntatavoille täytyy tietysti muistaa, että kiinalaisillahan on valtavan pitkät perinteet esimerkiksi taichissa ja kungfussa. Joka-aamu ennen kahdeksaa taloyhtiömme puistossa kokoontuu ryhmä, joka vähintään tunnin ajan harjoittaa taichia perinteisen musiikin tahdissa. Useita kertoja olen myös nähnyt ryhmiä harjoittelemassa jonkinlaista esitystä, joka on kuin muodostelmatanssia. 

Välineistä urheileminen ei tosiaankaan ole kiinni. Hölkkäilyyn sopivat yhtä hyvin flipflopit, lenkkarit kuin korkkarit. Salilla näin eilen miehen, jolla oli nahkaiset kävelykengät, suorat housut ja neulepaita. Hän vietti aikaa mm. pystypunnerruslaitteessa ja juoksumatolla. Erikoista, mutta ei ole mitenkään ainutkertainen näky. 

Pukeutumisesta puheen ollen, kiinalaisia toisinaan tulee vastaan pyjama päällä kaduilla.  Shanghai kai yleisesti ottaen on yksi Aasian muodin keskittymistä, mutta ei sitä oikein voi yleistää kaikkiin kulkijoihin. Eipä kaikilla tietenkään ole varaa harrastaa vaatteiden shoppailua. Alakulttuurien edustajia näkee aika harvoin yleisessä katukuvassa. Muutaman pitkätukkamiehen olen nähnyt. Haluaisin saada valokuvan kiinalaisesta mopoilijasta, jolla on tyypilliseen tapaan yllään hengityssuojain kasvoilla, takki puettuna väärinpäin ja mopon sarviin teipatut hervottomat rukkaset. He vain usein kiitävät mopollaan ohi, ennen kuin ehdin saada kameraa esille.

Yksi kansainvälinen illallinen

Pian alkaa tulla kolmisen kuukautta täyteen eloa täällä Shanghaissa. Arkikuviot alkavat olla järjestyksessä ja päivät rullaavat jo nopeasti ohi. Taitaa olla niin, että olen pikkuhiljaa kotiutunut tänne suurkaupunkiin, jota aluksi hieman vierastin. 

Donghua-yliopisto on ollut varmaan suurin apu. Luokalta löytyy mukavia ihmisiä ja eritoten erään tanskalaisnaisen, Pernillen, kanssa olemme tulleet hyvin juttuun. Hän on samoja ikiä ja yhtä rauhallinen kuin minäkin, lisäksi olemme molemmat nyt vähän hurahtaneet kieliopintoihimme. 

Menimme yhdessä yliopiston puitteissa toimivaan italk-ryhmään, jonka tarkoitus on saattaa yhteen kiinalaisia ja ulkomaalaisia opiskelijoita. Ryhmällä on tulossa myöhemmin muita aktiviteetteja, mutta toiminta polkaistiin käyntiin viime sunnuntaina kiinalaisella illallisella. Paikalle oli kokoontunut kymmenittäin opiskelijoita. Illallinen oli kokemus sinänsä, sillä uskaltauduin siellä maistelemaan meduusaa, härkäsammakkoa ja jotain muitakin eksoottisia ruokalajeja. Mutta muuten tämä yhteisö ei tuntunut minulle oikealta, sillä porukan keski-ikä oli varmasti ainakin kymmenen vuotta nuorempi ja henkinen ikäero varmaan vielä sitäkin suurempi.

Jokisimpukka. Epäilin, että olento näyttää sarviaan, mutta kuulemma nuo ovat sen jalat?

Meduusaa

Tässä oli makeahkoja taikinapalloja kiisselissä. Tuotiin loppuvaiheessa pöytään, lienee jälkiruoka.

Sammakko oli paloiteltu tunnistamattomaksi.

Meduusaa syödään täällä Kiinassa yleisesti esimerkiksi salaatissa. Maistamani meduusa itsessään oli täysin mautonta, joten siihen kastikkeen lisääminen on aivan oleellista. En tiennyt mitä odottaa, mutta yllätyin siitä, kuinka pureskeltava ruokalaji olikin kyseessä. Akvaarioissahan meduusat näyttävät ihan löllöiltä ja "ilmavilta", mutta ruokana se olikin rouskuteltava. Luin sitten jostain, että meduusasta 80 % on kollageenia, eli sitä, mistä mm. rustot ja jänteet muodostuvat. Sammakko oli saanut hyvin makua chili-liemestä, mutta mukana olleet pienet luut verottivat nautintoa aika rankasti.

Tähän iltaan oli ohjelmanumeroksi kehitetty peli, jossa pöydässä pyöritettiin pulloa, ja kohdalle osuneen henkilön oli matkittava pantomiimina jotakin eläintä, muiden arvatessa. Leikissä ei ole mitään pahaa, mutta itse en ole ollut kovin innostunut tämänkaltaisista peleistä sitten lapsuuden. No, omalla kohdallani matkin toki simpanssia ja se onnistuikin minulta varsin hyvin. Tämän lisäksi ohjelmassa oli vuorotellen laulaa jokin oman maan laulu. Hätäpäissäni vetäisin Maamme-laulun. Laulu meni ihan hyvin (enkä siis menettänyt kasvojani...). Erikoiselta tuntui, kun Pernille sanoi, ettei hän muista Tanskan kansallislaulua. Onkohan meillä Suomessa vähän isänmaallisempi ote koulussa, kun muistan hoilanneeni myös Siniristilippua ja maakuntienkin lauluja?