maanantai 4. maaliskuuta 2013

Blogi is back

Palasin Suomen lomalta Shanghaihin reilu viikko sitten, ja mukavan kiireistä on ollut. Kiireen lisäksi repullinen lomamuistoja ja Suomen tuliaisia helpotti solahtamista täkälläiseen arkeen!

Suomen matkamuisto, muumimamman kuva, uudessa keittiössä

Heti paluupäiväni iltana muuttofirma tuli arvioimaan tavaroidemme määrää ja viikonloppu menikin pakatessa tavaroita. Päätimme itse pakata vähäiset tavaramme firman toimittamiin laatikoihin. Muuttopäivä oli viime viikon maanantai, eli 25.2. Muuttoruljanssi otti itselläni hiukan koville, koska sairastin samaan aikaan ensimmäisen ruokamyrkytykseni täällä. Se onneksi meni ohitse ilman lääkärireissua parissa päivässä. Ja eihän meidän tarvinnut edes kantaa laatikoita, vaan rivakat muuttomiehet hoitivat koko homman parissa tunnissa. Pari taulunkehystä rytäkässä hajosi, mutta ne eivät olleet arvokkaita. Muuttomiehet veivät ne korjattavaksi. Saa nähdä, mitä sieltä takaisin tulee. 

No. Olen jo joissain yhteyksissä hehkuttanut, että uusi asuntomme on paljon edellistä parempi. Se on! Miehenikin totesi, että täällä on kaikki paremmin. En oikein ymmärrä, miten tämä näin paljon voi vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen, sillä emme me missään kurjuudessa asuneet. Ehkä olen viimeisen päälle visuaalinen ihminen, tai jotain. On mukavaa, kun keittiössäkin on ikkuna, sisustus on moderni ja yksinkertainen, kylpyhuone on paremmassa kunnossa jne. Näköalat ovat vielä entistäkin paremmat, sillä asunto on nyt 51.kerroksessa. Myös tilaa on entistä enemmän. 

Vasemmalla kuvassa on uusi Ikeasta ostettu kiikkutuoli ja samoin Ikean sisustustarrat. Mitään tauluja ei olla vielä saatu seinälle, niitä varten on kutsuttava poraaja huoltoyhtiöstä (2,5 euroa per ruuvi).


Olohuone. Tykkään varsinkin lasisesta pöydästä.

Eteisen kaapin päälle laitoin Kivi-tuikut ja miehen tuoman Intian matkamuiston.

Muuton lisäksi olen ehtinyt tavata kiinan yksityisopettajani kahdesti ja huomata, että merkit ovat vähän hukassa, vaikka muuten en ole kaikkea lomallani unohtanut. Huomenna taas alkaa yliopiston kevätlukukausi. Valitsin pitkän koulumatkani vuoksi kurssin, joka on vain kahtena päivänä viikossa entisen kolmen sijaan. Sisältö on sama, joten päivät ovat pitempiä. Nyt olisi kiireen vilkkaa syytä kerrata unohtuneet merkit, sillä uudessa oppikirjassa tekstit on kirjoitettu pelkillä merkeillä. Toivottavasti opettaja olisi taas hyvä ja luokkatoverit mukavia! 

Perjantaina olin mukana Shanghain suomalaisten tekemällä retkellä Luhdan tehtaanmyymälässä ja outlet-kylässä. Läheisessä Suzhoun kaupungissa Luhdalla on valtava logistiikkakeskus, josta tuotteet levitetään maailmanlaajuisesti. Me kuitenkin vierailimme vain hallinto- ja suunnittelupisteessä, jonka yhteydessä tehtaanmyymälä sijaitsi. Ostin uuteen kotiimme erilaisia säilytyskorisettejä ja pyyhkeitä. Hinnat olivat murto-osan Suomen hinnoista, mutta valikoimakin oli rajallinen. Luhta kuulemma tarvitsee jatkuvasti erikokoisia sovitusmalleja suunnittelupuolelle, ja sieltä saa korvauksenkin. Pitäisiköhän siis ryhtyä malliksi, niin ei jäisi ansioluetteloon ikäviä aukkoja?
 

6 kommenttia:

  1. Oikein viihtyisän näköistä! Ihanaa että saitte uuden kämpän! :)

    VastaaPoista
  2. ehtottomasti, modelling in China! onnea ja ihania hetkiä uuteen viihtyisään kotiin!
    Mäkin oon välillä haveillu joistain sisustustarroista tai että itse tekisin jonkun sapluunan avulla jotain seinälle kun ei oikeen noi mun taulut inspaa..

    VastaaPoista
  3. No mulle ainakin on tosi tärkeää, miltä kotona näyttää ja miltä kodin ikkunoista näyttää (ja että niitä on!), että en yhtään ihmettele että on parempi pössis! Näyttää kyllä skandinaaviseen makuun sopivan vaalealta ja avaralta. Mut hei, aika tyyriit ruuvit sen maan yleiseen hintatasoon nähden, mikähän mahtaa olla ruuvinporaajan tuntipalkka?!

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin. Hienolta näyttää ja näkymät varmasti upeat.
    -Mia

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Minä kyllä tykkään väreistä, enkä ole koskaan vielä asunut näin väljässä ja vaaleassa asunnossa. Tämä vaan tuntuu tosi tyylikkäälle ja harmoniselle kaiken sen tekokullan, tekokukka-asetelmien ja kirjavan oksennuksen värisen sohvan jälkeen.
    Annika; tee ihmeessä sapluuna, sinä luova ihminen! Paljon uniikimman lopputuloksen saat. Mutta oli kyllä superhelpot nuo valmiit tarrat.
    Ruuvi maksoi vissiin ennen puolet tuosta hinnasta, mutta täällä nousee hinnat jatkuvasti. Ja heitä tulee kuitenkin kaksi työmiestä kerrallaan, kun täällä on yleistä työskennellä yhdessä, vaikka ei periaatteessa tarvitsisi.

    VastaaPoista
  6. On kyllä hienon näköistä ja ihana kuulla, että viihdytte! Kyllä se koti saa kaukomaillakin tuntua kunnolla kodilta. :)

    VastaaPoista